Mitä ubikinoni on? Mistä sitä saa? Lue alta lyhyt ja ytimekäs tietopaketti ubikinonista ja tiedät tarkemmin mistä on kyse ja miten ubikinoni tukee terveyttäsi!
Ubikinoni (eli koentisyymi Q10) on terveyden ja elämän kannalta tärkeä, vitamiinia muistuttava yhdiste, jota esiintyy ihmiskehon solujen mitokondrioissa.
Ubikinoni osallistuu solujen hengitykseen ja auttaa soluja energiantuotannossa. Tämän ominaisuuden vuoksi ubikinonia onkin eniten vaativissa elimissä, kuten maksassa, munuaisissa, lihaksissa ja varsinkin sydänlihaksessa. Viimeiseksi mainitun sydämen kannalta ubikinoni onkin tärkeää, koska sydänlihas käyttää runsaasti energiaa päivän aikana toimiakseen normaalisti.
Mitä enemmän solusi tarvitsevat energiaa, sitä enemmän ubikinonin merkitys kasvaa.
Mistä ubikinonia saa?
Ubikinonia saa luontaisesti kalasta, öljyistä (mm. soijaöljyssä), sisäelimistä sekä pähkinöistä ja siemenistä. Lisäksi elimistösi pystyy muodostamaan ubikinonia jatkuvasti maksan toimesta.
Ubikinonin tuotantoa heikentävät tekijät
Elimistösi ubikinonipitoisuus on suurimmillaan parikymppisenä, jonka jälkeen ubikinonin tuotanto alkaa hiljalleen pienenemään. Näin ollen varsinkin ikääntyminen, mutta myös erilaiset sairaudet ja eräiden lääkkeiden, kuten esimerkiksi säännöllinen tulehduskipulääkkeiden ja kolesterolia alentavien lääkkeiden käyttö vähentävät kehosi luontaista ubikinonin tuotantoa.
Mihin kaikkeen ubikinonia käytetään?
Ubikinonia on käytetään moneen eri tarkoitukseen. Alta voit lukea muutamia niistä:
Ravintolisänä sydänsairauspotilaille. Sydänsairauksista kärsivillä potilailla on usein havaittu alhaisia ubikinonitasoja. Ubikinonilisällä autetaan tukemaan sydämen terveyttä ja näin ubikinoni tuottaa sydämelle lisää energiaa.
Sperman laadun parantamiseen. Tutkimuksen avulla todettiin, että ubikinonin avulla pystyttiin parantamaan sperman laatua ja liikkuvuutta. Tutkimuksen avulla voitiinkin todeta, että ubikinoni voisi auttaa miesten hedelmällisyyttä.
Migreenin hoitamiseen. Ubikinonilla näyttää olevan yhteys migreenikohtausten aiheuttajaan ja ubikinoni voikin olla turvallinen apu migreenikohtausten vähentämiseen ja voimakkuuden hallitsemiseen.
Energian lisäämiseen. Ubikinoni vähentää väsymystä ja uupumusta ja antaa lisäenergiaa päivään. Lisäksi se auttaa nopeuttamaan palautumista liikuntasuorituksesta ja ehkäisee lihasvaurioita.
Sikiön normaalin kasvun tukeminen. Ubikinoni ehkäisee raskausmyrkytystä ja se auttaa tukemaan sikiön normaalia kehitystä.
Apuna fibromyalgiaan. Eräin tutkimuksin on todettu, että fibromyalgiaa potevilla on ubikinonin puutetta. Puutos voidaan korjata nauttimalla säännöllisesti ubikinonia päivittäin lisäravinteena.
Katso myös nämä:
- Mistä ruuasta saa magnesiumia? Katso lista!
- Maidottomat kalsiumin lähteet – Katso tietopaketti!
- Seuraa Instagramissa