Tämä artikkeli sisältää:
Huonon ruokavalion tunnusmerkit, mitkä ne ovat?
Pitkäkestoisten ja pysyvien muutosten ja tulosten aikaansaannin kannalta oikeanlaisella ruokavaliolla on suuri merkitys onnistumiseen. Tämä tarkoittaa muun muassa, että ruokavaliossa tehtyjen muutosten tulisi tuntua mukavilta ja uudesta ruokavaliosta ja syömistottumuksista olisi mahdollisimman helppo pitää kiinni.
Ruokavalio ei sovi yhteen elämäntyylisi kanssa!
Joskus saattaa tulla vastaan tilanne, jossa oma elämäntyyli ei sovi yhteen halutun ruokavalion kanssa yhteen. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi valmennukseen osallistumista, josta saat valmiin ruokavaliorungon, jonka mukaan sinun tulisi syödä kuusi kertaa päivässä. Tällaisen ruokavalion mahduttaminen omaan arkeen voi olla haastavaa, jos omaan elämäntyyliin (työ, opiskelu, harrastukset…) tai tapoihin sopisi paljon paremmin esimerkiksi 4-5 ateriaa. Tällöin ruokavaliossa ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta sen ateriamäärä olisi hyvä muokata omaan arkeen sopivammaksi, jotta noudattaminen olisi mukavampaa ja luontevampaa. Tällaisessa tilanteessa kannattaa keskustella lopettamisen sijaan valmentajan kanssa ja kysyä, onnistuuko ateriamäärän muokkaus.
Liian niukkakalorinen ruokavalio!
Niukasti energiaa sisältävän ruokavalion noudattaminen voi olla todella haastavaa pitkässä juoksussa. Tämä jo ihan sen vuoksi, että nälkä saattaa kurnia jatkuvasti vatsanpohjassa, energiat olla vähissä ja ohimoa kiristää aamusta iltaan. Tähän kun yhdistää vielä runsaan liikkumiseen, silloin omat patterit voivat olla aika nopeasti lopussa. Ei hyvä merkki eikä lupaa pysyviä tuloksia.
Sen sijaan kannattaa lähteä viisaammin matkaan ja tiedostaa alkumetreillä kuinka paljon oma energiankulutus suurin piirtein tällä hetkellä on, sen jälkeen miinustaa siitä noin 500 kaloria (esimerkiksi jos kulutus on 2200 kaloria, silloin tämä tarkoittaa 1700 kaloria) ja hankkia/laatia sellainen ruokavalio, joka sisältää tämän verran energiaa. Näin paino putoaa tasaiseen tahtiin ja energiaa riittää aamusta iltaan.
Rajoitettujen ruokien määrä on suuri!
Osalle kiellettyjen ruokien lista voi olla ok ja rajoituksien noudattaminen olla melko helppoa, mutta 95%:lle suuret rajoitukset ja muutokset ovat liikaa ja voivat vain lisätä kiusauksia, repsahduksia ja ohjeiden noudattamisen lopettamista. Tämän vuoksi ruokien rajaamisen sijaan keskity enemmän siihen, että 80-90% aterioista on terveellisistä, monipuolisista ja suht laadukkaista lähteistä ja loput voi olla sitten jotain muuta. Näin mikään ei ole kiellettyä, mutta pidät vain parempaa huolta suhteiden ylläpitämisestä.
Yksipuolinen ruokavalio!
Yksipuolista ruokavaliota voi olla helppo noudattaa parin viikon ajan, mutta pidemmän päälle yksipuolinen ruokavalio voi olla melko tylsä ylläpitää ja ruokavalion ulkopuoliset ruoat alkavat houkutella. Onnistuneen painonpudotuksen kannalta ja painonpudotuksesta painonhallintaan siirtyessä voi olla vaikeaa, jos ruokavalio on aina ollut samaa yksipuolista syömistä, eikä matkan varrella opita kokkaamaan oikeanlaisia ateriakokonaisuuksia tai sisäistetä oikeanlaista perustaa, jonka avulla paino pysyy jatkossa poissa. Tällöin tilanne voi olla aina ON/OFF, jolloin joko noudatetaan tiettyä rajattua ruokavaliota ja ollaan ns. ”dieetillä” tai sitten ollaan kokonaan retuperällä ja syödään mitä sattuu.
Syöt ruokia, joista et ollenkaan pidä!
Ruokavalion noudattaminen, joka sisältää ruokia joista et ollenkaan pidä, on melkoista pakkopullaa. Esimerkiksi jos joudut joka päivä syömään keitettyä parsakaalta useaan otteeseen, vaikka et siitä ollenkaan tykkää, et varmasti odota päivän aterioita. Eihän sellaisen ruokavalion noudattaminen olisi kovin hekumallista tai pitkäkestoista.
Osa ruokavalioiden laatijoista sanoo, että ruoka on pelkästään polttoainetta ja sitä se toki osittain onkin, mutta tämän rinnalla ruoasta ja mauista saa ja pitää nauttia. Tällöin vain jätä pois ne ruoat joista et pidä ja etsi tilalle terveellisiä vaihtoehtoja, joilla voit korvata inhokit!
Ruokavaliossa ei ole ollenkaan sallivuutta!
Jos ruokavaliossa on tiukka linja, eikä se salli yhtään lipsumisia, voi tällaisen ruokavalion noudattaminen vääristää omaa suhtautumista syömiseen entisestään. Tällainen voi olla haitallista varsinkin henkilölle, jolla on jo lähtötilanteessa ollut paljon haasteita syömisen kanssa; jatkuvaa jojoilua, tunnesyömistä, syömishäiriötaustaa… Tällöin repsahdus ei ole pelkästään repsahdus, vaan se on pienimuotoinen maailmanloppu, jonka myötä omaan niskaan kaadetaan ämpäritolkulla moitteita epäonnistumisesta. Tällaisessa tilanteessa kannattaa unohtaa tiukat ruokavaliot, rajaukset, kieltolistat ja lähteä mieluummin pitkäkestoiselle matkalle, jossa luodaan itsesi ja ruoan välille parempaa suhdetta. Tätä voi tehdä yksin tai tarvittaessa voi rohkeasti pyytää apua ammatilaiselta, joka auttaa löytämään oikean suunnan.
Katso myös: