Lähtikö painonpudotus hyvin liikkeelle, mutta onko hyvän alun jälkeen paino jämähtänyt paikoilleen, eikä suostu menemään alaspäin?

On hyvin tyypillistä, että painonpudotusmatkan alkutaipaleella painoa voi pudota melko paljonkin, mutta muutaman viikon jälkeen paino on jämähtänyt paikoilleen, eikä tunnu millään tippuvan. Listasimme eri tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa painon junnaamista ja perään kerromme vinkkejä, joiden avulla voit saada painon taas laskusuuntaan!

Paino jämähtänyt paikoilleen

Syöt liikaa

Painonpudotuksessa on todella tärkeää olla tietoinen päivittäisestä energiansaannista, koska painonpudotus onnistuu vain silloin kun kulutat päivän aikana enemmän energiaa kuin saat ruokavaliostasi. Tässä tilanteessa ruokapäiväkirjan ylläpitäminen ja kalorien laskenta auttaa pääsemään eteenpäin.

Selvitä, kuinka paljon energiaa kulutat päivän aikana

 

Syöt liian vähän

Jos olet ajatellut, että saavutat tavoitepainosi syömällä mahdollisimman vähän, mieti asiaa uudelleen. Itsensä näännyttäminen saattaa näkyä alussa puntarin lukemassa ja painosi lähtee nopeasti laskuun, mutta muutamien viikkojen jälkeen kehosi saattaa olla kovilla nälkäkuurista ja painosi jämähtää paikoilleen. Tämä johtuu suurilta osin säästöliekki-ilmiöstä, jossa kehosi hidastaa aineenvaihduntaansa ja pyrkii pitämään kiinni energiavarastoistaan. Saat parhaiten painon putoamaan, kun nostat päivittäistä energiansaantiasi ainakin 1500 kaloriin ja pyrit syömään tasaiseen tahtiin päivän mittaan.

Tutustu resepteihimme

 

Proteiinin saantisi on liian alhainen

Riittävä proteiinien saanti on tärkeä osa onnistunutta painonpudotusta. Varmistaessasi, että ruokavaliostasi ainakin 30% tulee monipuolisesti eri proteiinien lähteistä, pystyt tehostamaan aineenvaihduntasi toimintaa (elimistösi kuluttaa enemmän energiaa pilkkoessaan proteiineja kuin hiilihydraatteja) ja samalla pystyt lisäämään kylläisyyden tunnetta päiviisi. Näiden lisäsi riittävä proteiinin saanti on tärkeää myös lihasmassan ylläpitämisen kannalta ja nauttiessasi proteiineja monipuolisesti jokaisella eri aterialla, varmistat, että lihasmassan menetyksesi on mahdollisimman vähäinen painonpudotuksen yhteydessä.

 

Syöt liian vähän täysjyvätuotteita, kasviksia, marjoja ja hedelmiä

Täysjyvätuotteet, kasvikset, marjat ja hedelmät ovat hyviä tärkeiden ravintoaineiden ja kuidun lähteitä. Kuitupitoiset ateriat auttavat tuomaan kylläisen olon, tukevat suoliston toimintaa ja antavat kehollesi sen tarvitsemia tärkeitä ravintoaineita, jotka tukevat kehosi lukuisia eri tehtäviä. Tämän lisäksi kasvikset, marjat ja hedelmät  sisältävät melko maltillisen määrän energiaa, jolloin voit nauttia näitä ruokia päivän aikana melko paljonkin samalla kun energiamäärä pysyy maltillisena. Toisin on prosessoidun valmisruoan kanssa, josta saat jo pienestä määrästä paljon energiaa, mutta jossa terveellisten ravintoaineiden määrä on alhainen.

 

Liikut liian vähän

Säännöllinen liikunta ja arkinen aktiivisuus auttavat nostamaan päivittäistä energiankulutusta, jonka avulla energiavajetta voidaan kasvattaa. Jos päivittäinen aktiivisuus on kuitenkin alhaista, eikä liikuntaa tule harrastettua juuri ollenkaan, voi olla, ettei päivittäistä energianvajetta kerry, jolloin paino pysyy samana. Tässä tilanteessa auttaa joko ruokavalion energiamäärän laskeminen tai aktiivisuuden lisääminen.

 

Juot kalorisi

Jos olet tottunut juomaan janojuomana mehuja, limsoja tai energiajuomia, olet huomaamattasi samalla kaatanut kurkusta alas kaloreita, jotka voivat estää painon putoamisen. Korvaamalla jatkossa mehut ja limsat vedellä, pystyt laskemaan päivittäistä energiansaantiasi ja mahdollistamaan päivittäisen energianvajeen ruokavaliossasi.

 

Nukut liian vähän

Riittävä lepo ja uni ovat yhtä tärkeässä roolissa kuin ruokavalio ja liikunta painonpudotuksessa. Jos kehosi ei saa riittävästi lepoa ja se ei palaudu päivittäisestä rasituksesta, voi se aiheuttaa kehon eri toimintoihin muutoksia (hormonitoiminta, aineenvaihdunta…) ja samalla tuoda haastetta syömiseen ja liikunnan harrastamiseen, koska nälkäisenä kehosi hakee energiaa ravinnosta jaksaakseen ja saatat napostella pitkin päivää. Liikunnan osalta energiasi eivät välttämättä riitä treenin tekemiseen. Tilanne korjaantuu panostamalla jatkossa riittävään lepoon.

Lue: Liian vähäinen uni ja niukka veden juominen ovat huono yhdistelmä!

 

Juot liian vähän vettä

Päivittäinen riittävä veden juonti tukee painonpudotusta ja se saattaa auttaa sinua pysymään paremmin ruokavaliossasi. Moni saattaa erehtyä luulemaan janoa näläksi, jolloin ruokaa napostellaan päivän mittaan jatkuvasti, vaikka keho huutaa vettä. Parhaiten onnistut, kun juot jatkossa päivän aikana 1,5-3 litraa vettä. Määrä riippuu päivittäisestä aktiivisuudestasi; mitä enemmän liikut, sen enemmän tarvitset vettä.

 

Juot alkoholia (usein)

Jos haluat pudottaa painoasi, mutta juot alkoholia usein, silloin voit suurella todennäköisyydellä heittää heipat painonpudotukselle. Olut, viini ja sokeriset alkoholijuomat sisältävät runsaasti energiaa ja kosteina iltoina alkoholia voi tulla juoneeksi suuriakin määriä. Parhaiten korjaat tilanteen pysyessäsi vesilinjalla tai nautit vähäenergisiä alkoholittomia juomia.

 

Odotuksesi ovat aivan liian suuret

Olet saattanut asettaa itsellesi kohtuuttoman suuren tavoitteen, jonka saavuttaminen on lähes mahdotonta. Tällöin hienotkaan tulokset eivät välttämättä tunnu missään, koska hamuilet niitä suuria lukemia. Jotta voisit olla itseäsi kohtaan lempeämpi ja oikeasti nauttia painonpudotusmatkastasi, höllää odotuksiasi, luo itsellesi realistisempi tavoite ja etene matkaasi hieman uudesta näkökulmasta katsoen.

 

Keskityt liikaa painonpudotukseen

Painonpudotuksen aloittaessa painonpudotuksesta tehdään helposti koko elämä, jolloin kaikki pyörii painonpudotuksen ympärillä. Muulle elämälle tai ajatuksille ei jää tilaa. Tämä voi tuntua aluksi motivoivalta, mutta jossain kohtaa tilanne voi kääntyä hyvin stressaavaksi ja ahdistavaksi, jos arjessasi ei ole mitään muuta. Tällaisessa tilanteessa kannattaakin miettiä painonpudotusta osana omaa elämää, ei koko elämänä. Tiedosta, mitkä teot tukevat painonpudotusta ja mitkä eivät ja pyri muuten elämään hyvin normaalia elämää. Näin vähennät stressiä matkastasi.

 

Ehkä rasva vähenee, mutta se ei vain näy puntarissa?

Jos treenaat ahkerasti ja noudatat ruokavaliotasi, suurella todennäköisyydellä saat koko ajan haluamiasi tuloksia aikaan, mutta ne eivät vain näy puntarissa. Tämä saattaa johtua siitä, että kehonkoostumuksessasi tapahtuu positiivista muutosta; rasvaa palaa, mutta samalla lihasmassan määrä voi maltillisesti nousta, josta johtuen paino ei muutu (lihas painaa enemmän kuin rasva). Tätä kutsutaan kiinteytymiseksi, joka on ihanteellisin tilanne, johon kannattaa tähdätä, joten suosittelemmekin puntarin sijaan aina käyttämään mittanauhaa tulosten mittaamiseksi. Mittanauha kertoo totuuden.

Kannattaa muistaa, että paino voi heitellä päivän mittaan suurestikin (jopa 2kg), joka voi johtua nesteiden kertymisestä, kuukautisista, nautitusta ruosta ja niin edelleen.