You are here:--Jäikö kesäkunto saavuttamatta? – Nouki vinkit, tartu haasteeseen ja ole paremmassa kunnossa neljässä viikossa!

Jäikö kesäkunto saavuttamatta? – Nouki vinkit, tartu haasteeseen ja ole paremmassa kunnossa neljässä viikossa!

Kuulutko niihin moniin, jotka jo heti vuoden vaihteessa päättivät olla tänä kesänä rantakunnossa, mutta jostain syystä tavoite jäi kuitenkin saavuttamatta? Ei hätää! Sinä pystyt vielä karistamaan senttejä ennen kesän parhaita rantakelejä.

Listasimme viisi helppoa keinoa, joiden avulla pystyt vähentämään nopeasti turvotusta ja karistamaan jonkin verran painoakin. Kaikki viisi keinoamme pohjautuvat ruokavalioon tehtäviin muutoksiin, koska ruokavalio on suuressa roolissa painonpudotuksessa. Oikeanlaisen ruokavalion avulla saat aikaan 80% tuloksista ja vain 20% tulee liikkumalla. Tämän vuoksi onkin tärkeää laittaa ensin ruokavalio kuntoon ja viimeistellä onnistunut painonpudotus säännöllisellä liikunnan harrastamisella.

Ryhdy noudattamaan neuvoja jo heti tänään ja nauti tuloksista jo parissa viikossa! 

 

Syö päivän aikana 5-6 kertaa! Syö kaikki päivän ateriat tasaiseen tahtiin noin kolmen tunnin välein ja vältä syömästä aterioiden välissä. Jatkuva napostelu lihottaa, turvottaa ja aiheuttaa väsymystä. Jos olet syönyt jo kauan epäsäännöllisesti ja napostellut pitkin päivää, tulet saamaan hyviä tuloksia aikaan jo parissa viikossa, kun alat syödä säännöllisesti sopivan kokoisia annoksia.

Jätä kaikki herkut pois! Tämä sopii parhaiten varsinkin niille, jotka napostelevat herkkuja usein ja lankeavat houkutukseen helposti. Joskus on vain parempi kieltäytyä joksikin aikaa kaikesta hyvästä ja kun on tottunut syömään terveellisesti jo usean viikon tai kuukauden ajan, sen jälkeen kannattaa vasta alkaa totutella maltilliseen herkutteluun. Alkuvaiheessa maltillinen herkuttelu voi helposti lähteä käsistä.

Juo vettä! Tämä klassinen ohje on tärkeää onnistuneessa painonpudotuksessa. Solusi koostuvat suurimmaksi osaksi vedestä, joten on tärkeää, että saat sitä riittävästi päivittäin, jotta solusi voivat hyvin. Hyvä päivittäinen määrä on 2-3 litraa.

Syö runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Edellä mainitut sisältävät runsaasti nesteitä ja tärkeitä ravintoaineita, jotka auttavat elimistöäsi voimaan hyvin. Lisäksi ne ovat myös kevyitä vaihtoehtoja, jotka sisältävät vähän energiaa. Lisää marjoja ja hedelmiä aamupalaasi ja välipalaasi. Täytä lounaalla / päivällisellä yli puolet lautasestasi salaatilla.

Vaihda vaaleat täysjyviin! Jos olet tottunut syömään vaaleaa leipää, pastaa ja riisiä, pyri syömään jatkossa täysjyvävaihtoehtoa. Täysjyväpitoiset tuotteet pitävät sisällään yleensä saman verran kaloreita kuin vaaleat vaihtoehdot, mutta täysjyvätuotteet sisältävät enemmän kuitua, joka auttaa pitämään kylläisyydentunnetta kauemmin yllä ja verensokerin tasaisempana.

 

Näiden keinojen sisäistämisellä pystyt muokkaamaan koko ruokavaliotasi terveempään suuntaan ja saamaan pitkällä aikavälillä suuria tuloksia aikaan. Jos haluat saada tarkempia reseptejä ja treeniohjeita, joiden avulla päästä kuntoon vielä kesän parhaille päiville, osallistu 4 viikon Painonpudotushaasteeseen!

Painonpudotushaaste on neljän viikon kestoinen verkkovalmennus, jonka avulla pystyt ottamaan hyvän alun painonpudotukseen ja saamaan loistavia tuloksia aikaan vain muutamassa viikossa! Painonpudotushaaste tarjoaa sinulle tarkat ruokavalio-ohjeet ja saat itsellesi suuren määrän uusia reseptejä (yhteensä 60 reseptiä), joiden avulla opit kokkaamaan terveellisiä aterioita nyt ja tulevaisuudessa.

Valmennus sisältää myös joka viikko vaihtuvat treeniohjeet, joiden avulla parannat kuntoasi. Kaikki treeniohjelman harjoitukset ovat omalla kehonpainolla suoritettavia harjoituksia, joten et tarvitse painoja tai kuntosalijäsenyyttä. Riittää, että sinulla on juomapullo, lenkkitossut ja muutama tunti viikosta aikaa treenaamiselle.

 

 Mikäli kiinnostuit valmennuksesta, voit käydä lukemassa lisää täältä!

4 viikon

 

 

 

Tutustu myös:

Painonpudotus

Ravinto

Terveys

Ruokavaliot

Superruoat

Verkkokurssit

Treeniohjelmat

E-kirjat

12 päivän Puhdistusdieetti uudistui! Tutustu valmennukseen verkkokaupassa! Piilota tämä ilmoitus