-14.6 C
Suomi
keskiviikko, tammikuu 17, 2018

Painonpudottajan ruokavalio

RUOKAVALIOLLA ON SUURI MERKITYS PAINONPUDOTUKSESSA!

Päivittäin nautitulla ravinnolla on todella suuri merkitys painonpudotukseen ja siihen onnistuuko painonpudotus alun alkaenkaan. Sanotaankin, että 80% tuloksista syntyy ravinnon avulla ja loput 20% tulevat liikkumalla. Tämän vuoksi onkin erittäin tärkeää painonpudotukseen ryhdyttäessä käydä ensiksi käsiksi omiin ruokailutottumuksiin ja sen kautta varmistaa, että haluttuja tuloksia syntyy ja kilot saadaan tippumaan!

Meistä jokainen on oma yksilönsä, jonka vuoksi yksi sama ruokavalio ei sovi jokaiselle. Tämän vuoksi painonpudotukseen ryhdyttäessä kannattaakin heti aluksi pohtia, millainen painonpudottajan ruokavalio voisi olla juuri sinulle sopiva ja juuri sellainen, jonka avulla kilot alkavat karisemaan.

Muistutuksena haluamme sanoa myös sen, etä painonpudotuksesta ei kannata tehdä hetkellistä projektia, vaan pikemminkin painonpudotus kannattaa ottaa osaksi elämäntapamuutosta, jossa omia päivittäisiä tapoja muokataan sellaisiksi, joiden avulla paino saadaan tippumaan ja joiden ansiosta painonhallinta on myöhemmin helpompaa. Jos nimittäin ajattelet, että noudatat muutaman viikon ajan tiukkaa dieettiä ja sen jälkeen palaat takaisin vanhoihin tapoihisi, on painonpudotus ihan turhaa, koska kilot palaavat korkojen kera takaisin.

Vinkki! Loistavan startin painonpudotukselle ovat saaneet monet 12 päivän Puhdistusdieetistä, jossa tarkoituksena dieetin loppua kohden on siirtyä noudattamaan monipuolista ja terveellistä ruokavaliota, jota voi noudattaa pitkään myös dieetin jälkeen ja jonka ansiosta oppii syömään kokonaisvaltaisesti terveellisesti! Tällaisessa dieetissä ei pelkästään syödä niukkoja ateriakokonaisuuksia, vaan siinä opitaan monipuolisuutta ja terveellisiä ruokailutapoja, joiden oppimisesta on suuri hyöty myös dieetin jälkeen.

OSALLISTU 12 PÄIVÄN PUHDISTUSDIEETTIIN TÄÄLTÄ! Huom! Koodilla DIET saat -15% alennuksen tilauksestasi.

 

TUTUSTU ILMAISIIN PAINONPUDOTTAJAN VINKKEIHIN JA RUOKAVALIOIHIMME!

Annamme sinulle seuraavaksi useita erilaisia ravintovinkkejä, joita voit hyödyntää ruokavaliosi suunnittelussa. Tämän lisäksi löydät vinkkien jälkeen erilaisia ilmaisia ruokavaliovaihtoehtoja, joita voit hyödyntää. Voit myös halutessasi käydä tutustumassa www.hyvinvointikauppa.net verkkokauppaan, josta löydät kattavasti erilaisia treeniohjelmia. Saat alennuskoodilla DIET -15% alennuksen tilauksestasi. 

Mutta nyt ravintovinkkien pariin. Toivomme tosissamme, että onnistut tavoitteessasi ja että saavutat tavoitepainosi!

 

RAVINTOVINKIT: 

1. Juo runsaasti vettä. Vesi auttaa poistamaan turvotusta ja vauhdittamaan elimistöön kertyneiden kuona-aineiden poistumista. Vesi auttaa virkistämään oloa ja kirkastamaan ajatuksia, jolloin keskittymiskykysi paranee ja pysyt paremmin skarppina. Hyvin yleinen liian vähäisen vedenjuonnin oire on jatkuva päänsärky, jonka pystyy ehkäisemään juomalla päivän aikana tasaiseen tahtiin noin 2 litraa vettä. Huom! Riittävä vedenjuonti auttaa myös kirkastamaan ja parantamaan ihon kuntoa, jolloin näppyjen ja finnien määrä vähenevät.

2. Syö säännöllisesti. Ateriarytmi saattaa helposti unohtua, joten yksi tärkeimmistä korjausliikkeistä on palauttaa hyvä ryhti omaan päivittäiseen ruokavalioon. Tämä tarkoittaa, että syöt noin 5-6 kertaa päivässä 3-4 tunnin välein. Säännöllinen ateriarytmi pitää verensokerin tasaisempana ja nälän poissa. Näin vältyt turhilta herkutteluilta ja pystyt vastustamaan paremmin kiusausta, joiden avulla pystyt karistamaan ylimääräiset liikakilot pois.

3. Lisää marjoja, hedelmiä ja kasviksia jokaiselle ateriallesi. Olet saattanut aiemmin syödä raskaita ja runsasenergisiä aterioita, jotka sisältävät vain vähän ravinnerikkaita ja puhtaita ruokia. Korjaa tilanne korvaamalla ja lisäämällä jatkossa aterioihisi kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Voit esimerkiksi sekoittaa aamupuuroon hyvän määrän marjoja, nauttia välipalalla hedelmiä ja koostaa lounaalla ja päivällisellä puolet lautasestasi kasviksista. Näiden avulla saat aterioistasi elimistösi tarvitsemia ravintoaineita ja samalla kevennät aterioiden energiamäärää, koska kasvikset, marjat ja hedelmät sisältävät melko vähän energiaa.

4. Herkuttele vain kerran viikossa. Herkuttelunkin suhteen helposti joskus lipsuu, mutta kannattaa varmistaa, ettei jatkuva herkuttelu tule tavaksi. Tee kunnon ryhtiliike ja hävitä kotoa ja työpisteeltäsi kaikki herkut pois. Päätä myös, ettet osta kaupasta niitä lisää, muuta kuin päättämänäsi herkkupäivänä. Tällöinkin määrän kannattaa pitää maltillisena ja ajoittaa herkuttelu kunnon aterian jälkeen nautittavaksi.

5. Pureskele jokainen suupala huolellisesti moneen kertaan! Pureskelun ansiosta  ruoansulatus starttaa jo suussa. Huolellisen pureskelun ansiosta voit myös välttyä vatsavaivoilta, kuten turvotukselta. Huolellisesti pureskellessa tulet myös todennäköisemmin syöneeksi aiempaa pienempiä annoksia, kuin silloin, jos söisit ateriasi hotkimalla.

6. Ole läsnä syödessä. Monesti ruoka syödään television tai puhelimen ääressä, jolloin huomio on täysin muualla kuin itse ateriassa. Tällöin saatat syödä hetkessä suuren määrän ruokaa, eikä aivosi oikein edes reagoi ravinnon saantiin. Kun taas keskityt ateriaasi, laitat kaikki muut häiriötekijät sivuun, nautit enemmän ateriastasi, tulet todennäköisemmin pureskelemaan sen huolellisemmin  ja syöneeksi vähemmän.

7. Pidä välipala aina mukana! Terveellisen välipalan ansiosta et kasvata nälkääsi valtavaksi, jolloin saattaisit valita kehnoja vaihtoehtoja hirmunälän taltuttamiseen. Hyviä välipalavaihtoehtoja ovat muun muassa hedelmät ja pähkinät, terveelliset välipalapatukat, siemenet, proteiinipatukat…

 

RUOKAVALIOT:

ilmainen painonpudottajan ruokavalio

Puhdistava ruokavalio

SUOSITUT PAINONPUDOTUSOHJELMAT EDULLISESTI!

painonpudotusohjelma kotitreeni
rasvanpoltto-ohjelma, rasvanpolttodieetti

Painonpudottajan ruokavalio

Onnistu painonpudotuksessa panostamalla ruokavalioosi!

Onnistu painonpudotuksessa panostamalla ruokavalioosi! Näin pystyt saamaan loistavia ja pysyviä tuloksia aikaan! Päivittäin nautitulla ravinnolla on todella suuri merkitys painonpudotuksessa tai ylipäätään siihen, onnistutko painonpudotuksessa...

Karista kertyneet liikakilot – neljä todella yksinkertaista, mutta tehokasta keinoa!

Liikakilot pois yksinkertaisilla keinoilla Tuntuuko sinullakin, että ote terveellisistä elintavoista on viime aikoina päässyt lipsumaan ja olisi mukava ottaa taas itseä nistakasta kiinni? Sinulle on...

Pudota painoa ilman nälkää – kokeile tätä ruokavaliota!

Pudota painoa oikeaoppisesti Monesti painonpudotusta ajatellessa tulee valitettavan monelle mieleen jatkuva nälässä eläminen. Tämä saa monet ajattelemaan, että painonpudottaminen ja hoikemman olemuksen saavuttaminen vaatii tiukkaa...